Hitaasti hyvä tulee ...
Villatakki, joka kiilasi kaiken ohi, on vihdoin valmis ja kuvattu!
Ostin langat työreissullani Kerästä marraskuun lopulla ja laitoin neuleen puikoille itsenäisyyspäivän jälkeen maanantaina aamulla junassa. Neuloin kauluksen lähes kokonaan Lentävän Lapasen Knitting Movie -tapahtumassa elokuvaa katsoessani.
Neulominen lähti loistavasti käyntiin enkä mitenkään malttanut jättää työtä joulukuussa vaikka olisi ollut useita joulukalenteri -neulontoja. Ainoastaan Suvi Simolan Frozen Silver -huivin testineulonta kiilasi väliin joulun aikaan. Viimeiset kerrokset toista hihaa neuloin Lankakauppa Kerän tämän vuoden ensimmäisessä neuletapaamisessa tammikuun ensimmäisenä lauantaina.
Kunnes tuli jumi ja nappilistojen neulominen, työn viimeistely sekä nappien ompelu saivat odottaa inspiraatiotani, jokainen vaihe vuorollaan. Lopuksi tuntui vielä ettei sopivaa kuvaushetkeäkään tahtonut löytyä.
Lanka oli aivan taivaallista neuloa, löysin ihanat napit ja onnistuin neulomaan hyvällä käsialalla erityisen sopivan perusneuletakin itselleni. Nyt voin vain yrittää olla säästelemättä neuletta, käyttää sitä ahkerasti, jotta voin taas neuloa ihania neuleita itselleni lisää.
Calligraphy Cardigan by Hanna Fettig, Home & Way -kokoelma
Quince & co, Chickadee sävyssä Iceland
Lisää Ravelry -projektillani Tavallinen villatakki
Ai sä käyt Kerän neuletapaamisissa. Vois kyl joskus itekin osallistua.
VastaaPoistaNiin.ja jälkeen upea takki!
PoistaKiitos Katju!
PoistaMuutamia kertoja olen käynyt Kerässä neulomassa. Ajoissa, kun ostaa junaliput, niin ne voi saada alle kahdella kympillä mennen tullen ja koko matka on aikaa neuloa :)
P.S. mihin minä en lähtisi neuletapaamiseen? ;-)
PoistaNiinpä....itse pohdin, joskos lähtis Hankoon karkauspäivänä, Lankasatamaan:D
PoistaHuomasin ;-)
PoistaOnneksi olen töissä!
Mulla taitaa olla just yksi vihreä lanka tähän. Ihana kyllä tuo Sunin harmaa! Tehdään treffit Kerään ;) Sama matka se täältäkin on.
VastaaPoistaTehdään vain!
PoistaIhana takki!
VastaaPoistaKiitos Lotta! :)
PoistaSe on tosi kaunis! Mä oon niin kuolannut tuota mallia, vähän vaan jänskää se, että lanka on mun makuun paksuhkoa - onko tuo kuinkakin lämmin päällä?
VastaaPoistaKiitti! On lämmin, mutta myös hengittävä. Tuonhan voisi myös tehdä Finch´stä eli astetta ohuemmasta villasta. Varmasti onnistut ohjeen muokkauksessa, kun on niin simppeli!
PoistaTykkään kovasti! Ja ihanat nuo napit.
VastaaPoistaNuo napit oli ainoa vaihtoehto, kun näin ne :-)
PoistaTodella onnistunut takki!
VastaaPoistaTämäkin takki niin kaunis <3
VastaaPoistaKiitti Elina!
PoistaMainio perustakki, todellakin!
VastaaPoistaJa niitähän tarvitsee kukin monta! :-)
PoistaOo, aivan ihana. Chickadeeta en vielä ole kokeillutkaan, mutta vähän sellainen tilauksen tapainen on kerään vetämässä. Sitten saankin mainion syyn mennä hakemaan langat Tampereelta joku lauantai :)
VastaaPoistaVoi olisipa kiva, jos satuttaisiin samaan lauantaihin!
PoistaEn voi kuin suositella lankaa. Olen miettinyt itse, että haluaisin neuloa tästä mahdollisesti vielä Jojin Manzanillan :-)