Huivi sai nimen siitä etten tahtonut millään saada sen aloitusta onnistumaan ruuhkajunassa. Yritin koukkia unohtuneita langakiertoja seuraavilla kerroksilla ja aina ne vain olivat jotenkin väärin päin.
Materiaalit:
Ilun Sinkku
Harmaa100 grammaa
Huivista tuli kuitenkin alun hankaluuksien jälkeen aivan ihana. Tämän väristä huivia olen useaan otteeseen kaivannut värikkäiden vaatteiden kaveriksi. Lisäksi tiedän pitäväni yhden vyyhdin pehmeistä huiveista.
Havu on minun ensimmäinen #LentäväLapanen #Syyshuivikal :n huiveista, elokuun huivi.
Huivin viimeistelyyn sain apua pieneltä ihanalta Tune -pojalta.
Tämän huivin neulomisessa käytin apuna ennätysmäärää silmukkamerkkejä. Tällä erää terveiset #succaplokki :n Aleksille - liikennemerkit ohjaa neulojaakin!
Lopuksi - mikä parasta - langasta ei jäänyt juuri mitään, kun huiviin voi neuloa juuri niin monta kerrosta kuin lankaa riittää. Upea oivallus Meijulta!
Huivi on tosi tosi kaunis ja tuo malli upea. Harmi ettei sitä ole saatavilla kuin jossain lehdessä, ehkäpä joskus myöhemmin se tulee nettiinkin? Veikkaan että enemmän kuin viisi huivia sulla valmistuu vielä tämän lisäksi loppuvuoden aikana, pääsee taas kisut autteluhommiin. :)
VastaaPoistaKiitos :) Olen samaa mieltä, että näin kiva malli pitäisi olla kyllä saatavilla helpommin!
PoistaTuo on kyllä kiva! Sekä sinun valmis huivisi, että malli. Aion tehdä tuon kyllä, en vain tiedä missä välissä, kun lanka ei käy #syyshuivikal Iin. Tai mistä tiedän, kun se on keräillä ostettu kiråpikseltä.
VastaaPoistaKysäisehän, jos hyväksyvät :)
PoistaOnpa kiva. Ja just hyvä kun ei jää jämiä.
VastaaPoistaÄlä muuta sano, kun niitä pikkunykeröitäkään ei raaski pois laittaa!
PoistaOnpa tosi hieno, ihan super tuo malli ja lanka on ihan mahtava!
VastaaPoistaKiitti - kannatta kyllä haalia ohje käsiin ja neuloa!
PoistaAamulla kirjoitin kommentin, mutta katsosi jonnekin taivaan tuuliin...
VastaaPoistaKaunis huivi kerrassaan. Minä olen elokuussa neulonut kolme huivia Novitalaisista huomenna lähtee ensimmäinen postiin kohteenä Novitan ja Yhteishyvän huivikilpa, seuraava lähtee varmaan viikonloppuna.
Kuvia voi laittaa vasta sitten kun kilpa-aika on ohi.
Tässä siis syy että kuitenkin skippasin Lentävän Lapasen KAL:n
Kiva, kun jaksoit kirjoitella uudelleen! Mehän odotamme sitten sinulta huivirikasta postausta kisan päätyttyä :)
PoistaKaunis on kun mikä! Tykkään kirkkaista väreistä, myös huiveissa, mutta olen huomannut samaa - välillä neutraali harmaa on juuri se täydellinen kaulalle, ei riitele muiden vaatteiden värien kanssa olematta silti ole tylsä, päin vastoin!
VastaaPoistaJuuri tänään kietaisin huivin kaulalle ja totesin, että se on kyllä niin mukavan eloisa vaikka onkin harmaa :)
Poista