perjantai 20. marraskuuta 2015

Timeless raidoista ja viimeistelystä


Vain nämä pienet nöttöset Tukuwool -vyyhdeistä jäivät jäljelle. 



Kun tarkasti katsoo yllä olevaa kuvaa, voi huomata kuinka olen kuljettanut raitalangoista yhtä kaiken aikaa reunassa mukana. Mielestäni langat jäävät hyvin huomaamattomasti reunaan, joten päätin säästää itseltäni hieman vaivaa lankojen päättelyssä, joita silti jäi ihan riittämiin. Muistin myös aika hyvin kerrosten vaihtuessa kiepauttaa langat toistensa ympäri, jotta mukana kulkenut lanka ei jäänyt pitkälle löysälle lenkille.


Viimeistelin huivin lankojen päättelyn jälkeen Tukuwoolin blogissa olevan Pauliinan ohjeen mukaisesti ja voin sanoa, että olen tyytyväinen. Villa pehmeni huomattavasti ja huivista tuli ihanan kevyen muhkea.


Käytän todella miedosti hajustettua käsitiskiainetta, joten en edes vaivautunut kauppaan ostamaan hajustamatonta. Kiinnitin huomiota veden lämpötilaan sekä huivin paineluun kuivaksi pyyheliinojen välissä ja laitoin sen pingoitettuna hyvin ilmastoituun tilaan kuivumaan yöksi.


Huivilanka- ja ohje paketteja löytyy Tukuwoolin verkkokaupasta ja ohjeen voi ostaa Janina Kallio Design ravelrystä, joten kaikki vaan rohkeasti neulomaan ajatonta ihanaa villahuivia :-)

Mikäli luet Timeless -huivistani ensimmäisen kerran blogistani, niin kurkkaathan kaksi edellistä postaustani, jotka kertovat mistä on kyse!


Tampereen Suomen Kädentaito -messuista muutama sana vähän myöhemmin vielä lisää ...

8 kommenttia:

  1. Mä olen toivonut tota ohjelanka-pakettia joululahjaksi......

    VastaaPoista
  2. Tukuwoollin värit sopivat kyllä todella kauniisti tuohon huiviisi.. Harmonisen kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsenin näistä väreistä ja lopputuloksesta huisisti!

      Poista
  3. Minä taas päätin huivia neuloessani katkaista langan aina värin vaihtuessa. Päättelin langanpäitä pikkuhiljaa työn edetessä, jottei lopussa olisi ihan hirveää päättelyurakkaa. Toimi aika kivasti tämäkin tapa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä mietin tätäkin vaihtoehtoa itsekin. Kiva kuulla, että sekin toimi hyvin!

      Poista
  4. Kaunis Timeless kauniin värisenä - tämä on kyllä kiva malli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä voisi olla useampi sohvan kulmalla, joihin voisi kietoutua :)

      Poista