sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Takaperin neulontaa

Olen useaan otteeseen marraskuun ja etenkin kahden viimeisen viikon aikana neulonut takaperin. Mitä se tarkoittaa?


Nopeutettuna sitä, että olen napannut puikot työstä ja palannut kerroksia työssäni taaksepäin.  



Onnekseni en ollut suunnitellut neulovani suuria joululahjoiksi, eikä kyseessä olleet tällä kertaa testineuleet. Haaveissani oli näiden KAL -huivien neulonnan jälkeen osallistua Missä neuloimme kerran -blogin Jämälankavillasukkajoulukalenteri -neulontaan. 

Aika näyttää, lähdenkö mukaan neulomaan kahden KAL -huivin rinnalla kahta sukkaa jämälangoista. Näiden lisäksi yksi pusero huutaa hihoja, poika mustaa kaulaliinaa ja uudet ihanat langat villatakiksi neuloutumista, niistä muutamista pienistä joululahjoista kuitenkaan puhumattakaan ...


Rauhallista joulunalusaikaa!

8 kommenttia:

  1. Eipä oo vapaa-ajan vietto ongelmia. .. .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tulee pidemmän päälle edulliseksi, kun neuloo samoja lankoja aina vain uudelleen ;-)

      Poista
  2. Tuohan on minulle liiankin tuttua, mutta en ole osannut nähdä sitä niin positiivisesti, siis rahansäästönä ;)

    Mukavia jouluneulomispäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Oli sinulla kyllä tänään upea pöytä ...

      Poista
  3. Tsemppiä, kyllä nuokin vielä valmiiksi tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, periksi ei anneta kuten ei aiemminkaan ;-)

      Poista
  4. Voi ei! Näyttäisi sinulla tekemistä riittävän ilman noita takaperinneulontojakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta tänään kalastelin virheen työstäni sattumalta Tikkurilan asemalla junaa odottaessa. Taidan siirtyä neulomaan noita haasteellisimpia töitä junamatkaillessa, jos sujuisikin niin paremmin ;-)

      Poista