Minulle oli kaiken aikaa selvää, että tulen neulomaan etapin, jolla sukkiin laitetaan helmiä, punaisesta Holst Garn Highland langasta käyttäen mustia helmiä. Hankin langan ja helmet poiketessani Villihelmessä, kun Titityy vieraili siellä kesäkuun alkussa. Niin Villihelmi, helmien käyttö neuleessa kuin Holst Garn Highland -lanka olivat minulle kaikki uusia tuttavuuksia.
Helmien neuleeseen pujoittamisen tekniikkaa selvittelimme yhteistyössä Lentävän Lapasen joukkueidemme jäsenten kanssa ja useat meistä päätyivät lopulta apteekista hankkimani erityisen hammaslangan käyttöön. Helmien pujoittelu työhön, jokaiseen silmukkaan erikseen, oli kyllä aikaa vievää ja työlästä. Minun mielestä työ oli palkitsevaa. Olen lopputulokseen aivan äärettömän tyytyväinen.
Ensimmäiset minulle täysin sopivat sukat tällä Tourilla :)
Ja lopuksi vielä muutama kuva matkan varrelta;
Toi jos mikä on ahkeruutta ja niin palkitsevaa. Upea sukat.
VastaaPoistaKiitos Katju!
PoistaOlinkin niin tyytyväinen ettei uni meinannut seuraavana yönä tulla, kun sain sukat illalla valmiiksi:)
No jo on upeat! Olen käyttänyt helmissä miniminivirkkuukoukkua, joka sekin on näppärä tapa.
VastaaPoistaKiitos! Koukun käyttö pitää kyllä kokeilla :)
PoistaUpeat sukat.
VastaaPoistaKiitos Elina!
Poista