torstai 25. toukokuuta 2017

Satakieli - Adventtikalenterista


Ihan paras huivi näille lämpeneville kevätpäiville kaulaan kietaistavaksi - Satakieli - Adventtikalenteri by Heidi Alander, jota jälleen innostuin joulukuulla neulomaan seurattuani kuvia kanssaneulojien huiveista mm. Instagramissa.



Valitsin langat kätköistäni ja sain apua järjestyksen valintaan Instagram julkaisullani. Kiitos - Olen tyytyväinen värien järjestykseen! 

Lankana Holst Garn Noble, josta en välttämättä toista huivia neuloisi. Tällä kertaa en laittanut neuletta viimeistellessäni koneeseen villapesuohjelmalle, vaan laitoin sen vain likoamaan puoleksi tunniksi ja tämän jälkeen huuhteluille sekä hyvin kevyelle linkoukselle koneeseen. Lanka käyttäytyi mielenkiintoisesti, juuri niin kuin Titityyssä lankaa aikanaan ostaessani Siina minulle kertoi, ikään kuin avautui ja täyttyi eli neulepinnasta tuli löyhän reikäisen sijaan pehmeä ja täyteläinen. Pingoittaminen oli langan koostumuksesta johtuen hieman haasteellista ja näin ollen ajattelin, että tästä pitää neuloa pusero - ihana pehmeä perusneule.


Otimme kuvat tyttären kanssa eilen, juuri ennen syntymäpäiväkahvilleni Lentävään Lapaseen lähtöä kotipihassamme. Kietaisin huivin kaulaani ja lähdimme neulojaystävien pariin kakkukahville. Huivi oli mukava kaulalla ja langan pehmeän, täyteläisen ja tahmean tunnun ansiosta se pysyi hyvin kaulalla, sopivasti lämmittäen. Yllätyin - olen tyytyväinen - ihana kesähuivi!


Ja niin, tämä minun huivi KAListeluni jatkuu edelleen, vaikka tämä oli se niin sanottu viimeinen keskeneräinen ja vähän hammasta purren valmiiksi neulottu ;-)

Pysykää siis kuulolla - ehkäpä seuraava valmistunee aikataulussa!


14 kommenttia:

  1. Oi kuinka kauniisti olet sommitellut värit tähän huiviin. Upea! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaalea harmaa ja pellavan sävyinen vaihtoivat paikkaa viime metreillä ja se oli hyvä vaihdos ;-)

      Poista
  2. On sulla kyllä syntynyt viime aikoina upeita huiveja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, totesin itsekin tätä kirjoittaessani kevään olleen huivipainoitteinen ;-)

      Poista
  3. Tosi onnistuneet värivalinnat tässä ja ihana tukka:)

    VastaaPoista
  4. Oi, miten kaunis tämäkin huivi <3

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Tämän sävyistä ei minulla ollutkaan vaikka huiveja kyllä aika monta ;-)

      Poista
  6. Kaunis huivi ja toisiinsa sointuvat värit :)

    VastaaPoista
  7. Harvoin kuulee lankaa mainittavan tahmeaksi, positiivisessa mielessä :D Tosi kaunis huivi!

    VastaaPoista