sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tikka vai Passeggiata

#Syyshuivikal ja #Lentävä Lapanen ja syyskuun huivini.



Jälleen kerran Janina Kallion malli, tällä kertaa Passeggiata, jota olen jo pitkään joskus haaveillut neulovani.


Ostin Lentävästä Lapasesta kesällä ensin tuon kellertävän vihreän langan neuloaseni ihanan pehmeät unisukat. Lähdettyäni mukaan syyshuivikaliin päätin ostaa myös tuon liilapinkin langan ja neuloa tämän mallin kuvassa olevan takin kaveriksi. Lanka on aivan unelman pehmeää Handun vahvistettua kashmirsukkalankaa. 


Vaikka syyskuun lopun ilta alkoi jo kääntyä hämärän puolelle, halusin kuvata huivin. Viritin kuvauspaikan takapihallemme ja kuinka ollakkaan huomasin istuvani pihakivellä ja kuvaavani Tikkaa kotipihan puussa.






Maltoin sentään vielä avata huivin ja ottaa muutaman kuvan lisää.



Tällä kertaa pingoitin huivin riittävän voimakkaasti. Näin ollen keskelle kaulaan ei jäänyt mutkaa, niinkuin helposti minulla on jäänyt. 

Olen jälleen erityisen tyytyväinen uudesta kivasta huivista!


Lisää projektistani löytyy jälleen Ravelry -projektiltani.

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitti - huomenna mukaan, jos vain reppuun mahtuu!

      Poista
  2. Tosi kiva. Ihanan pirteä väritys. Huomenna katson livenä. :)

    VastaaPoista
  3. En kestä, kun kaikki saavat upeita huiveja aikaiseksi ;) Tuo näyttää siltä, että minultakin voisi onnistua, mutta ehkä se on vain harhaa :) Nuo lilat raidat ihan hehkuvat - hyvä väriyhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu kyllä ihan varmasti! :)
      Mallissa juju on vain raidat ja lisäyksiä tehdään vain reunoille.

      Poista
  4. Hei, onpa veikeä väriyhdistelmä! Tästähän saa ihan inspiraatiota omaan väriyhdistelmään, kun mulla on pyörinyt Handun vihreä kerä odottamassa jotain ideaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain lankakaveria sille ja neulomaan :-)

      Poista
  5. Mieletön huivi. Siis niin kerrassaan kaunis.

    VastaaPoista